Jeps, olo on vähän ku ois jääny jonkun alle. Positiivista on ettei tarvi lähteä töihin, pe-su vapaapäiviä. Mutta mielessä oli kyllä tehdä jotain muuta ku vaan maata ja ihmetellä. Syömiset on menny, yllätys, yllätys, päin peetä. Tänään oon taas ottanu itteeni niskasta kiinni, ei "aikuisella" immeisellä saa flunssa aiheuttaa hillitöntä syömistä! Siis eilen söin Rollsin MaMa aterian, eli ranskikset + hamppari. Muutaman tunnin laskettelin sitä ja sitten popsin kolme ihanaa pullaa. PRKL! Siis positiivista siinä oli että pullia oli neljä, mutta siltikin söin vaan kolme (hävettää....). Kaikki tämä ihastuttava popsiminen illalla työvuoron jälkeen. Aamupäivälläkin tuli otettua pullava pala töissä. Jonkun pitäs olla läpsimässä sormille :) Tänä aamuna päätin että nyt riittää herkkujen syönti! En mie tarvi niitä. Korkeintaan lauantaisin suon itselleni jonkun pienen hyvän jos meinaa olla vaikeeta ja tulla lipsumisen harkintoja ees. Mutta jostain syystä ei tänä lauantaina :) 

Ystävä oli facesta lukenu että miulla on flunssa, käski ottaa monivitamiineja 2x3 / vrk. Herban tuotteita siis. Ne on vesiliukoisia, joten ei kerry turhaan elimistöön. Sillä oli menny flunssa täpäkästi pois tuolla lisäyksellä. Siis vitamiinipurkilla kävi hän, nam. Pitää pistää poikaki syömään niitä, sillä on sitä flunssaa ollu jo toista viikkoa. Ans kattoo kui äijan käy ;) Mie oon muuten oikeesti ollu "aikuismainen"... Pikkasta riidan poikasta haastanu isännän kaa koko ajan, en oo oikein lämmenny sille nyt. Toisekseen oon istunu eilisestä lähtien sohvalla ja neulonu sukkaa, siis vähän mököttäny! Pitäsköhän vähän piristyä? Mitähän ruokoo sitä oikein laittais? Jos tekis kinkkukastiketta ja tummia makaroonia tai ehken kuitenkin uusia perunoita. Nuudelia tekis mieli ;) Saa aivan rauhassa tehhä! Tänään join aamulla, tyttären töihin heiton jälkeen, puoli litraa vettä, johon oli lisätty Herban Aloe jutta. Toimii muuten maha sen jälkeen! Sit join kupillisen kahvia ja söin Herban pirtelön. Just äsken keitin kahvit, otin palasen tummaa leipää, päälle kinkkua, kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Mitäs sitten seuraavaksi? Ja vettä oon juonu kohta 1 1/2 litraa. Vähintään 2 pitäs, mielellään 3 litraa. 

Seuraavaksi vuorossa ois varmaan välipala jossain vaiheessa, sillo vois nauttia protsku patukan / pirtelön. Sit pilkon kasviksia ja paistelen niitä, paljon mausteita sekaan. Illalla sitten pirtelö tuas. Elämäni siis pyörii aina ruoan ja syömisen ympärillä, laihutin tai en... Jospa tämä joskus tästä. Oikeestaan vois syyvä kahen aikaan tuon kasvis pompsin ja pari pirtelöä sitten illan aikaan. Pitäs kipasta kaupassakki, maito alkaa olla aika finito. Ja kait sitä pitää jotain leikkelettäki tuuva. Jaksaiskohan sitä raahautua koirien kaa hakemaan vähän pajuja ja opetella taivuttamaan lintuja siitä... Sais jotain vietävää jos joskus tulis käytyä jossain. Ai niin, mikäkö hiertää minun ja isännän välejä. Se on välillä täys juntti, ei puhu eikä pukaha vaan murjottaa. Mie kaipaisin jotain yhessä tekemistä, mutta ei. Meillä ois kymmenen vuotis hääpäivä 17.7, alunperin haaveiltiin että vuokrataan mökki. Ei oo ajatusta pitemmälle asia edenny, tuskin tehhään mitään sillo. Siis voisinhan minä ettiä sen mökin jne, mutta tarkoitus oli tehdä se YHDESSÄ! Ei taija onnistua.

Tytär pääsi opiskelemaan, joko oon siitä maininnu? Nyt pitäs vieä kämppä löytää. Silläki on muuten jotain riitaa poikaystävänsä kanssa, toivottavasti saavat selvitettyä sen. Mutta taijan ottaa kaffeeta vähän lisää ja mennä neulomaan sitä sukkaa taas! Mukavata päivän jatkoa :)